Niinpä sitä oltiin Lehtimäellä.

Lehtimäellä oli Suomen Saksanpaimenkoiraliiton kesäleiri 5.-11.7. Itse tosin tulin leiriin liittymättömistä syistä jo tostaina pois, mutta ei siitä sen enempää.

Leirin keskuspaikkana on jo vuosia ollut Lehtimäen erityiskansanopisto, jossa riittää fasiliteetteja koko poppoon majoittamiseen ja ruokkimiseen. Lisäksi alueen lähistöllä on runsaasti myötämielisiä maanomistajia, joilta saa peltoja ja metsiä harjoituskäyttöön. Lainaksi vai vuokralle, en osaa sanoa. Eikä sillä tässä ole nyt niin väliä, pääasia että toimii.

Meille leiri oli ensimmäinen ja se pisti aluksi hieman mietityttämään. Dana kun ei ollut aiemmin nukkunut autossa, mutta kokeiltava oli. Eka yö oli automajoituksessa, mutta pian huomasin, että minulle ei ole tulossa kämppistä kahden hengen soluuni, joten Dana pääsi lopuiksi öiksi huoneeseen. Se oli myös kiitettävän hiljaa eikä provosoitunut, vaikka esim. yhtenä yönä naapurin Morris päätti alkaa haukkumaan.

Leirin ohjelma meni siten, että aamupalan jälkeen (meillä klo 7-8) oli toimintaa lounaaseen saakka (meillä klo 15-16) ja illalla yleensä klo 18 oli luento tai vastaava ja iltakinkereitä sitten uimahallin kahviossa/terassilla. Koirakot oli jaettu ryhmiin, kukin oman toiveensa mukaisesti. Tarjolla oli suojelua, peltojälkeä, metsäjälkeä ja hakua. Ilmeisesti tokoryhmäkin oli suunnitteilla, mutta se ei toteutunut. Kukin ryhmä sai suunnitella treeninsä itse ja meilläkin oli treenin alla kaikki metsäjäljen osa-alueet.

Mitä leiriltä jäi käteen? Nyt pitää sitten huomioida, että nämä ovat meidän oppeja ja pohdintoja. Meillä on nimittäin positiivinen negatiivinen ongelma. Toisin kuin ehkä 99% koirista, meillä ei missään tapauksessa nostateta koiraa. Koskaan. Liikaa noustessaan vietit menee yli ja koira menettää toimintakykynsä. Se ilmenee mm. juoksenteluna ja ryntäilynä. Meidän homma toimii, kun koiraa saa laskettua riittävästi. Opetellaan siis _vielä lisää_ rauhaa.

Metsäjälki. Meillä oli kolme metsäjälkipäivää. Ekana tallasin ihan suoran, jossa oli muutama keppi. Ei ruokaa tai muuta. Dana teoriassa ajoi jäljen – tosin ihan lopussa metrin merran sivussa. Kepit nousi. Sain ohjeeksi _merkitä_ jäljen. Ja jos eka keppi on aika lähellä janaa, siitä ei vielä palkkaa. Eli, uusia jälkimerkkejä on työn alla, paljon, merkitsemisen opettelua ja palkkauksen ajoittamista.. Tokana päivänä tehtiin ruokajälki, mutta Dana jotenkin kauhoi sen läpi eikä syönyt juuri yhtään nappulaa. Lopussa oli keppi. Tehtiin vielä siten, että toinen kouluttaja roikkui liinassa ja minä kuljin koiran vieressä näyttämässä jäljen ja namin paikkaa. Joko namit oli sen verran häiriöksi, ettei koira edes halunnut laittaa kuonoa maahan tai se kisasi minun kanssani, kumpi ehtii loppuun nopeammin, mutta joka tapauksessa kouluttaja tuli lähes mahallaan koiran perässä, koska voimaa löytyy niin paljon.  Ihme juttu – tuollaisesta eto paketista. Jäljelle suositeltiin apparia, joka roikkuu liinasta ja jarruttaa, mutta epäilen, että se vain vahvistaa vetämistä. Rauha pitää saada muuten aikaiseksi. Mutta katsotaan. Kolmantena metsäjälkipäivänä tehtiin tuubeja. En nyt ala sitä tämän enempää selittämään muuta kuin, että se perustuu vanhaan jälkeen ja auttaa koiraa tajuamaan janan käsitteen. Tuubit tallataan janan paikalle ja merkitään alku ja loppu. Ne saa vanheta esim. 6 tuntia. Huomattavasti kuitenkin. Kun jälki tallataan, se vedetään ensin ihan tuubiin kiinni ja aikanaan koiran hoksatessa, mikä on homman nimi, jälki alkaa kauempaa ja kauempaa tuubin loppukohdasta. Aikanaan sitä ei ole ollenkaan. Ja hops, koira menee suoraan janalla. Danalle tehtiin kolme jälkeä, mitkä lähti tuubin päästä ja muutaman kymmenen metrin päässä oli keppi. Sujui oikein hyvin. Tätä jatketaan kotona.

Peltojälki. Pellolle voidaan tehdä namijälkeä. Voidaan tehdä myös sellaisia, missä on osittain namijälkeä ja välillä pieni purkki, missä on herkkua. Vähän kuin kepin virkaa tekemässä. Tämä siksi, että Danalla tuntuu olevan hankalaa syödä maasta. Tätä vahvistetaan tarjoilemalla kaikki ruoka maasta (nurmikolta, metsästä, jäljeltä) syyskuun loppuun saakka. Jäljen loppuun ei välttämättä pallopalkkaa, vaan sosiaalinen palkka. Näin saadaan rauha pysymään.  Ja rauhallinen ohjaus. Jossain vaiheessa purkit vaihtuu keppeihin, mutta palkka edelleen purkista. Ja seikka, mikä aiheutti keskustelua ja mikä tarkastettiin paristakin paikasta: pellolla koira SAA tarkistaa tolpan ennen jäljelle lähtöä. Eli, saa haistaa ja koskea tolppaan.

Esineruutu. Ei nostatusta! Dana lähinnä juoksi ympyrää ruudussa. Sen sijaan esineitä ja suoraa pistoa voisi vahvistaa pudotetulla esineellä. Eli koiran kanssa kävellään suora polku, jolle pudotetaan esine. Jossain vaiheessa koira lähetetään hakemaan esine. Pudottaessa voi jopa mainita, että nyt esine putosi ja näyttää sen. Voi pudottaa pienin välimatkoin useampiakin esineitä samalle polulle.

Tottis. Meillä oli tottista kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla näytettiin, miten katastrofaalista voi tottis olla. Ja ei siitä sen enempää ;) Toisella kerralla otin reilusti aikaa ja kävin purkamassa koiran latauksen edellisen lahden koirakon aikana. Eli, tehtiin ihan perusseuraamista vartin verran lähiparkkiksella ja sitten vasta mentiin kentälle. Tämän toimivuutta toinen kouluttaja hieman epäili, mutta näytin, mitä siitä seuraa. Koira teki priimaa. Meidän varsinainen ongelmahan on edelleen se paikkamakuu. Siihen on reseptinä rauha, koira liinassa ja häiriöt toisella koiralla ja ilman. Toisen koiran täytyy olla liinassa. Muistettava heitellä kapulaa kanssa. Ei palkkaa paikalla (palloa takapalkkana tms.), vaan palkka tulee ohjaajalta. Lähinnä sosiaalisena je ehkä namilla.

Mikä sitten oli hyvää ja mikä huonoa? Aloitetaan huonosta. Päivän ohjelma yhdistettynä keliin ei sovi meille. Pitkiä aikoja autossa ja helle = Danalla leviää pää. Lenkki tehtiin käytännössä vain aamulla. Iltapäivällä ja illalla oli lähemmäs 30 astetta hellettä, joten toiminnot olivat lähinnä lyhyitä kävelyjä ja varjon etsimistä. Vähemmästäkin levähtää pälli.

Mutta sitten se hyvä. Oli hyvä, että kouluttajat pääsivät tutustumaan koirakkoon useamman päivän ajan. Näin ollen, koirakolle voidaan tarjota juuri heille sopivia neuvoja. Meidän tapauksessa kun yleispätevät nostatukset ja vieteillä leikkimiset ei käy. Ja sitä erilaissa koulutuksissa yleensä tarjotaan. Juurikin tämän tutustumisen takia etenkin loppuleirin päivät alkoivat olla mallikkaita. Kouluttajat olivat hyviä. Opisto toimi paikkana ja harjoitusmaastoihin oli jopa lyhyempi matka kuin kotosalla on.

Että näin. Ensi vuonna uudestaan ja jos samat kouluttajat on vielä, heidän ryhmään. Kiitos leiristä!

(Otin tosi vähän kuvia. Jos Helin kamerasta löytyy jokunen, niin laittelen tähän myöhemmin)