Tänään Dana pääsi mukaan työmatkalle. En sitä muuten roudaisi näin ahkerasti mukana, mutta reissu vei Nurmekseen ja meillä on jäänyt tuo yksinolon opettelu hieman vähemmälle. Treenataan sitä nyt pääsiäisen aikaan.

Autossa kulkeminen on edelleen raivokasta huutamista. Tosin nyt se hiljenee parin kymmenen minuutin päästä, mutta alkaa joka kerta uudestaan, kun Danan ottaa autosta hetkeksi ulos. Se riehuminen on silkkaa raivoa. Saan kohta tehdä häkin pedille uudet päälliset. Tuo edellinen näyttää näin kahden viikon jälkeen melko kärsineeltä. Unohdin ostaessa kysyä, onko se Danankestävä.

Mutta olen erittäin ylpeä pienestä pennustani. Reissutyylisesti pidimme taukoa huoltsikalla - Kolin portissa tässä tapauksessa. Evästimme auton vieressä ja Dana oli hihnassa takaluukun tienoilla ja tutkiskeli, mitä välipalaa olin sille laittanut kuppiin mukaan. Rekka ajoi parin metrin päästä ohi eikä Dana korvaa lotkauttanut isolle autolle. Hienoa! Minun rohkea pieni pentuni!

Pieni ja pieni. Viime maanantaina minulla oli 4H:n dogsittereitä pari kappaletta täällä iltaseuraneitinä, kun olin itse pitämässä luentoa. Tytöt olivat tänä maanantaina uudestaan, koska työt veivät minut jälleen pois kotoa. Tullessaan tytöt sanoivat, että Dana on kasvanut kovasti. Katselin koiraa ja mietin, että kai se sitten on... Mutta tänään tajusin, miten se oikeasti kasvaa. Oltiin lemmikkikaupassa ja Dana on minulla ennenkin ollut siellä kainalossa mukana. Se on ollut sellainen sopiva paketti, jota on kantanut yhdellä kädellä. Tänään huomasin, että ei se enää olekaan ihan niin kompakti paketti. Yhdellä kädellä kantaminen oli jo vaivalloista ja ensi viikolla ei enää onnistu.