Olen tarkkaillut Danskun käyttäytymistä nyt juoksun aikaan enemmän kuin normaalisti. Osittain sen takia, ettei se vaan viipota jonkun poikakoiran luokse ja sitä myöten saa mahantäytettä, osittain siksi, että on mielenkiintoista nähdä sen muuttuvan.

Nartut kuulemma kypsyvät ekan juoksun jälkeen ja sitten vielä lisää. Dansku on nyt juoksun aikaan jo jotenkin aikuistunut. Siellä hihnan päässä ei ole enää höyryveturia koko aikaa. Toki lenkille lähdettäessä kuono vie sitä vauhtia, että emännällä ei meinaa käsi pysyä olkapäässä kiinni, mutta muutaman muistuttelun jälkeen ollaan omassa laidassa ja kohtalaisen löysällä hihnalla. Eilen aamulenkillä nähtiin yksi sakemanniuros, jolle Dana ensin rähisi, mutta aikanaan malttoi jäädä istumaan viereeni hiljaa odottamaan, kun juorusin toisen koiran omistajan kanssa.

Ihan pyynnöillä ja pienillä ehdotuksilla ei tapahdu mitään ja joskus otetaan yhteen (lähinnä lenkeillä), mutta yleensä muutaman reippaamman oikaisun ja käskyn jälkeen matka kulkee varsin hienosti. Kyllä tyttö osaa, jos se vaan malttaa!

Tiesittekö muuten, että shifonet-liina menee aika pieniksi palasiksi, kun sen tavoittaa yksinäinen tylsistynyt kymmenkuinen sakemanni. Eilen, kun tuli töistä kotiin, piti vähän kauhusta hengähtää, kun käytävän lattia oli täynnä höytyvää. Kauhulla mietin jo, millaisessa kunnossa Danan peti tai minun patjani mahtaa olla, ennen kuin katsoin tarkemmin ja tajusin, että höytyvä oli vihreää ja siinä oli valkeita raitoja. Dana oli tavoittanut kylppäristä siivousrätin. No siinähän sitten keräilin, mutta kyllä oli touhuiita saanut hetkeksi hommaa, kun se on repinyt liinan sentin tilkuiksi :D