Nyt jos tulisi Suomeen nälänhätä ja se kestäisi puoli vuotta, täällä olisi yksi sakemanni joka voisi paksusti. Olohuoneen nurkassa on nyt 4 säkkiä eli 80 kiloa sapuskaa. Luulisi yhden koiran niillä pärjäävän. Dana syö Joseraa, jota ei saa Joensuusta. Tilatiin kimpassa lavallinen, joten sitä nyt sitten on.

Kävin hakemassa sapuskat Danan siskon huushollista ja pääsin samalla tsekkaamaan, mitä Caralle kuuluu. Jos väriä ei lasketa, voisi olla ihan eri pentueesta. Cara on sellainen suikero ja kapoinen. Ok, onhan Dana päässyt hieman tanakoitumaan juoksun ja pakkasten myötä, mutta tuo kirveellä veistetty mammutti on ihan eri maata kuin siskonsa. Ihan eri muotoisia ovat ja Dana on huomattavan pörheä siskoonsa verrattuna. Ainahan se on ollut. Ja varsinkin nyt talvikarvan aikaan se korostuu entisestään. Uitettu koira pätee kuitenkin meidän tapauksessa hyvin. Dana näyttää vedestä noustessaan saukolta ennen kuin se saa isoimmat vedet ravisteltua poies.

Karvaa koirassa on ja sille ei mahda mitään. Häntä on kaksi keraa paksumpi ja kaksi kertaa pidemmällä karvalla kuin siskollaan, mutta sitä se on kesälläkin. Meillä on muuten tuhma kotitonttu. Imuroinin jälkeen alle vuorokaudessa alkaa ilmaantua karvapalleroita pitkin nurkkia :D Irtokarvaa harotaan pois koirasta jatkuvasti, mutta sitä vaan tulee jostain. Enpä siis laita mattoja tänäkään vuonna. Siivoaminen on helpompaa. Semmoinen robotti-imuri olisi hauska, mutta nuo kalterit puolessa välissä kämppää saattavat aiheuttaa sille hankaluuksia. Otampa siis jatkossakin Siemensin kauniiseen käteen ja huruttelen sillä. Harkitsen tosin vakavasti Dysonin hankkimista.

Ai juu, meillä käy toki toisinaan vieraitakin läheltä ja kaukaa. Danan mielestä varsinkin yövieraat ovat huippuja :D