Nähtiin tänään ihan oikea hevonen.

Ei ollut Danskulle ihan ensimmäinen kerta, mutta erilainen kuin ennen. Ollaan käyty muutaman kerran yhdessä maneesissa treeneissä ja siellä on hevosaitauksia tietysti pihassa. Ja miten minusta se ei ennen ollut moksiskaan, mutta se oli varmaan niin pentu vielä siinä vaiheessa. Nyt oltiin tuossa yhden lähivaaran kupeessa käymässä ja koira sai juosta vapaana. Oltiin pääasiassa pikkutien levikkeellä ja siinä lähellä, kun lunta on on puoleen sääreen. Emäntä oli laiska, eikä viitsinyt lähteä umpihankeen kahlaamaan.

Itseasiassa äkkäsin ensin kauempaa auton, joka ajoi hitaasti sitä pikkutietä pitkin. Otin koiraa pannasta ja ajattelin odottaa sen auton meno ja jatketaan sitten leikkiä. Sitten vasta tajusin, miksi se auto ajoi niin hiljaa - sen edessä tuli ratsukko. Ratsukko antoi autolle tilaa mennä ohi ja pysähtyi juttelemaan meidän kanssa. Siinä vaiheessa olisi ollut hirvittävän fiksua, jos olisi ollut hihna käsillä, mutta kun oli autossa ja auto oli lähempänä ratsukkoa kuin meitä niin en viitsinyt hakea.

Pidin toki koiraa pannasta koko ajan kiinni ja komensin viereen istumaan. Tais polle vähän pelottaa, koska Dana istui vieressä, katsoi minua ja haukahteli. Se ei ollut sellaista agrelouskutusta niin kuin se muille koirille saattaa tehdä, vaan vaikutti enemmän hädältä ja ehkä kyselyltä, että nyt tuossa on tuollainen mörkö, mitä tehdään? No, polle viipyi siinä viitisen minuutti, jatkoi matkaa ja meillä jatkui keppileikit ihan normaalisti. Se siitä.

Palaamme siis jälleen kerran siihen faktaan, että Dana ei muistele pahalla. Ei pollea, eikä sitä, jos on jouduttu joskus ottamaan vähän yhteen. Pitääkin jossain vaiheessa ihan mielenkiinnosta viedä se luonnetestiin. Kunhan vielä kasvaa ja saa itsevarmuutta niin sille ei ehkä jää päälle se, kun tuomari uhkaa sitä. Pennunpana tuppasi vähän jäämään.

2-vuotisrajapyykki lähestyy.