Jälkileirin toinen päivä ei mennyt ihan putkeen. Dana oli syönyt viimeksi perjantaina ja lauantain safka oli tasan se, mitä jäljellä imuroi. Nälkä piti olla. Ja niin varmasti olikin. Mutta silti mönkään meni.

Silppusin innosta puhkuen nakkeja aamulla ja Vesan aamuliturgian jälkeen marssin tekemään makkararuutua. Dana autosta ulos ja ruudun ääreen. Ihmettelin, kun nuuskutus käy, mutta makkarat ei meinaa löytyä millään. Koira tekee kovasti töitä, mutta heikolta näyttää. Kuono kävi 10 sentin päässä kulman makkaraläjästä eikä haju osunut sieraimiin. Ihmettelin kouluttajalle, kun Danan kuono on jäänyt kotiin eikä makkaroita haista. Pienen analyysin jälkeen totesimme, että se pärskiminen, mitä se on harrastanut jossain määrin jo torstaista saakka, on nuhaa ja neidillä on nenä tukossa. Mikäpä siinä sitten. Siihen jäi jäljestäminen tältä erää. Käytiin kävelyllä ja hengailtiin leiri loppuun. Jäljestystä kuitenkin jatketaan jahka röörit taas vetää.

Kotimatkalla käväistiin vielä tsekkaamassa agilitykisat Utrassa. On se vaan vinkeää katsoa, kun koira nauttii kirmatessaan erilaisia esteitä. Virheitä toki sattuu ja hylsyjä ropisi, mutta ei kerrota koiralle. Pääasia, että into lajiin säilyyn molemmin puolin :)