Piti lainata Hausmyllyltä nimi päivitykselle.

Syyskuu oli mukava kuukausi. Väännettiin jälkeä, illalla näki ajaa vielä seiskan aikaan ja tottista ja vetolenkkejä sai tahkottua auringon laskuun. Nyt pimeä tulee niin aikaisin, ettei iltatreenejä voi käytännössä enää vetää ja perjantaina pukkasi lunta siinä määrin, että kaikki muukin on nyt telakalla.

Kalenterissa luki tälle viikonlopulle jälkeä ja esineitä. No, pellolla ja metsässä on 20 senttiä lunta, joten molemmat jäi. Ollaan sitten lenkkeilty, heitelty keppiä hangessa ja Dana on päässyt maaniseen lumikokkareiden tuhoamispuuhaansa. Kuulostaa siis talvelta. Onneksi ensi viikon puolen välin tienoilla lupasi lämmintä, joten ehkäpä ensi viikonloppuna päästään paikkaamaan tilanne.

Ei siis juurikaan mitää uutta. Olen tosin arvioinut uudelleen vapaa-ajankäyttöäni ja totesin viettäväni liikaa aikaa tietokoneella. Syyskuun alun jälkeen olen käynnistänyt oman koneen kotosalla kolme tai neljä kertaa. Muuten illat on vietetty treenaillen ja lenkkeillen. Ei huono ratkaisu.

Tänä iltana tosin sattui jotain, mikä on pakko jakaa. Vaikka pimeä lokakuu yrittää parhaansa mukaan masentaa, valonpilkahduksiakin silloin tällöin näkyy. Tässä tapauksessa täysin ventovieraan taholta.

Täällä kylällä asuu eräs toinenkin sakemannin omistaja (on niitä enemmänkin, mutta ei olla juteltu kuin tämän yhden kanssa), joka lenkkeilee koiransa kanssa usein meitä vastaan. Tänäänkin pysähdyttiin juttelemaan kadulla ja hän esitteli valoa, jonka oli ostanut koiransa hihnaan. Meillä on käytännössä sama lenkkireitti - tosin kierrämme sen eri suuntiin, joten tapasimme uudelleen myöhemmin. Hän huomasi siinä, että lamppu oli pudonnut. Lupasin noukkia sen matkalla ja laittaa taskuun vastaisuuden varalle. Kävelin sitten Danan kanssa eteenpäin ja samalla haravoin katseellani pientareita. Äkkäsin valoa tiellä n. 50 metriä meistä eteenpäin, aika paljon pidemmällä kuin mihin luulin valon pudonneen. Samalla huomasin jonkun miehen juoksevan tien yli meidän puolelle, mutta en kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota, koska luulin hänen juoksevan bussi pysäkille. Mies kuitenkin jatkoi pysäkiltä pyörätielle ja meitä vastaan. Hän kysyi, onko rouvan puhelin kadoksissa. Totesin, että onneksi ei, vaan lenkkikaverin lamppu vaan, mutta tuossahan se.

Selvisi, että tämä mies, ehkä 30-35-vuotias, oli huomannut valon ajaessaan autolla, päättänyt auttaa naista mäessä, pysäyttänyt ja lähtenyt oma kännykkänsä mukanaan meidän luokse, jotta hän voi soittaa siihen kadonneeseen kännykkään. Se valo hangessa tosiaan näytti vähän kännykän näytöltä, kun se soi. Kiitin vuolaasti apumahdollisuudesta, vaikka sitä ei juuri nyt tarvittukaan :)

Tiedän, että kyseinen auttaja ei lue tätä blogia, mutta suuntaan tämän kaikille niille, jotka ovat tarjonneet apuaan ja tarjoavat jatkossakin, oli se sitten minkälainen tilanne tahansa. KIITOS! Sydäntä lämmitti ja hymyilyttää vieläkin.

Avuliaita sieluja on sittenkin vielä olemassa :)