Kuten olen jo aiemmin kertonut, Danalle iski tuossa vajaan 4 kk:n iässä tosi vahva saalistusvietti. Ensimmäiset pari kertaa, ennen kuin tajusin kunnolla missä mennään, aiheutettiin parille pyöräilijälle adrenaliinipiikkejä :D SIttenhän se vietti paisui samantien koskemaan kaikkea, millä jollain tapaa yli kävelyvauhtia liikkui. Polkupyörä, mopo, auto, bussi, armeijan telaketjukalustoa... kaikki samassa sarjassa. Myös juoksevat lapset kuuluivat samaan kategoriaan. Saalistus purkautui ryntäilynä ja rähjäämisenä.

Mutta, nyt näyttäisi sille, että valoa on sittenkin tunnelin päässä. Olen järjestelmällisesti kieltänyt ja valmistautunut hyvin, ettei koira lähde käsistä, joka kerran, kun ollaan kadulla liikenteessä. Meidän lenkit on varmaan olleet rankempia minulle kuin Danalle, kun olen joutunut olemaan tutka päällä koko ajan, että olen valmiina mielellään ennen kuin koira edes pääsee aloittamaan ryntäilyä. Nyt oikeasti alkaa tuntua siltä, että tämänkin tavan yli päästään. Nimittäin autot saavat ohittaa meidät pääasiallisesti poikkeuksetta, jos seisomme paikallaan. Polkupyörät ei vielä, mutta autot kyllä. Polkupyörienkään perään ei lähdetä, jos painan hieman samaan aikaan Danaa niskasta, mutta autot saavat ohittaa jo ilman meidän keskinäistä kosketusyhteyttä. Jos olemme liikkeessä, silloin Dana meinaa lähteä perään, mutta askel kerrallaan. Kyllä tämä tästä. Samoin koirille räyhääminen on ehkä hitusen tasoittunut, mutta ei missään nimessä loppunut. Harjoitusta siinäkin tarvitaan.

Käytiin eilen Alman ja Jaanan kanssa kävelyllä. Lenkille tuli vaivihkaa matkaa ihan kohtalaisesti, kun oli kaveri. Vaikka Danan ja Alman leikkihetket ovat jo taaksejäänyttä elämää, näyttää lenkkeily onnistuvat ihan hyvin. Näitä jatketaan.