Dana tapasi tänään elämänsä ekaa kertaa suojelumaalimiehen.

Olin sakemannivuorolla tsekkaamassa kenttää pitkästä aikaa, kun siellä oli samaan aikaan käyttökoirien suojelutreeniryhmä. Tuli siinä puheeksi, ettei Dana hauku. Maalimies totesi, että katotaanko? Maalimies pisti vermeet niskaan, tosin sillä ei ollut hihaa vaan rätti. Mies piiloon ja minä koiran kanssa kentälle. Koira oli jälkiliinassa ja minä liinan toisessa päässä vain pitämässä kiinni.

Maalimies paukutteli vähän pampulla maalin kylkeen ja tuli esiin. Koira katseli sitä ihmettelen, että mitäs nyt. Ihmetys vaihtui astetta suuremmaksi, kun maalimies räväytti sillä pampun ruoskapäällä vähän ääntä. Dana käväisi puolessa välissä minua ja maalimiestä pyörähtämässä ja kyselemässä toimintaohjeita. Sitten se pyörähti takaisin ja jäi maalimiehen eteen seisomaan. Maalimies tuijotti Danaa silmiin ja siinä vaiheessa, kun hän otti askeleen eteenpäin, Dana totesi, että mullehan ei käydä ja aloitti haukun ja hyökki vähän maalimiestä kohti. Pienen haukun jälkeen tuli palkka eli se rätti ja minulla oli tyytyväinen koira.

Sain palautetta, että koira puri hyvin ja agressiohaukku irtosi hienosti. Ei mitään merkkejä pelosta. Siinä olisi ilmeisesti aineksia hyvään suojelukoiraan. Jospa me nyt kuitenkin ensin ne haku ja jälki saadaan kuosiin...

Danahan ei hauku turhautumisesta vaikka agressiohaukku irtosikin. Sitä haukkua ei oikein voi siirtää metsään, joten rullakoira siitä tulee.

Kotiin ajaessa muistelin viime kesää, kun koira oli vastaavalla asenteella samaisella koulutuskentällä. Eri tilanteessa vain. Silloin päällimmäisenä tunteena oli kai hämmennys. Silloin jotkut kauhistelivat millaisia ominaisuuksia sakemanninpennulta löytyykään. Tappajakoirahan se on. Niistä ominaisuuksista tuli äkkiä toivottavia, kun vaan löydettiin sopiva laji.

Mutta Danskulle ei sitten vieraiden kannata käydä uhittelemaan. Silti olen niin ylpeä Dansku Banskusta <3