Käytiin viihdyttämässä yleisöä möllitottiksessa :D

Tottiksen tuomarina oli Ilkka Halonen, joka on ihan oikea tuomari. Sinänsä mistään leikistä ei ollut kyse. Ilkalta sai palautteen asiasta ja kehitysneuvoja.

Asiaan vihkiytymättömille ensin pikakertaus, mikä on möllitottis. Mölli on yleisnimitys kokeenomaiselle harjoitukselle, jossa usein on ihka oikea tuomari tuomitsemassa. Tottis on palveluskoirakokeen tottelevaisuusosa, mistä pitää saada riittävästi pisteitä, jotta pääsee suorittamaan maasto-osuuden tai on mahdollista saada tulosta.

Ja sitten hieman tarkemmin siitä tottisosasta (yleistä). Tottiksessa tehdään seuraamiskaavio, missä koirakko kulkee tietyn kaavion, missä on pitkää seuraamista, paria eri askellajia sekä käännöksiä ja pysähtyminen ja lopuksi pyörähdetään henkilöryhmässä. Tämän jälkeen ovat jäävät liikkeet, joissa aluksi kävelystä koira jätetään istumaan, kävellään hieman eteenpäin, pysähdytään ja hetken päästä palataan takaisin. Sitten on maahanmeno ja luoksetulo, jossa samallalailla kävellään, käsketään koira maahan, jatketaan eteenpäin, pysähdytään ja kutsutaan koira luokse. Ylemmissä luokissa on lisäksi seisomaan jääminen. Kaavio on kaikissa luokissa sama, pienillä variaatioilla. Jäävien jälkeen on tasamaanouto, hyppynouto (noutokapula heitetään metrisen esteen yli ja koira hakee sen, hypäten mennen tullen) ja A-este, jossa koira noutaa heitetyn kapulan, kiiveten mennen tullen kaksi metriä korkan a-mallisen esteen yli. Lopuksi on eteenlähetys eli kävellään koiran kanssa ja osoitetaan sille suunta ja aikansa juostuaan, saadaan tuomarilta lupa ja se käsketään maahan. Sitten on vielä paikkamakuu häiriönalaisena eli toinen koira makaa osoitetulla paikalla toisen koko suorituksen ajan.

Kuulostaa yksikertaiselta? Niinhän sitä luulisi ;)

Dana teki seuraamiskaavion hyvin. Hyvä kontakti (koira katsoo ohjaajaa silmiin), tiivis seuraaminen, napakat liikkeet. Istumaamenossa se jäi seisomaan, uusintakäskyllä meni maahan. Pöh.

Sittenpä päästiinkin noutoihin, missä meillä ei ole ollut ongelmaa - ennen kuin nyt... Tasamaanouto meni hyvin, koska se nyt menee meillä hyvin. Tosin se uusi kapula pyörii kamalasti ja vinon heiton takia, koiran luoksetulokin oli vino. Tähän saakka oli vielä toivoa, kunnes... Esteessä Dana hyppäsi yli, noti kapulan, oli kiertämässä takaisin esteen ohi, kunnes kohdalla tajusi, että "hups tosta piti mennä yli". Pikainen arviointi, toteamus "ei pysty enää" ja tuonti. No joo. A:lla meni ohi mennen tullen. Näitä se ei siis KOSKAAN ole tehnyt kentällä. Kiipeää a-estettä jopa huvikseen.

Ja sitten.... se eteenlähetys. Kentän laidassa oli pallo palkkana. Neito oli vaan niin kuumana kapuloihin, että sen sijaan, että olisi mennyt eteen, ampui taaksepäin kapuloille ja pudotteli iloisena kaikki kapulat telineeltä alas. Argh! No, laitettiin se lopussa avustettuna sinen pallolle, mutta silti...

Paikkamakuussa oli liinalla varmistus, mutta piippauksesta huolimatta ei yrittänyt kuin vähän toisen koiran a-noudossa nousta, mutta painui takaisin.

Tuomari arvioi, että jos molemmat hypyt olisi menneet, suoritus olisi ollut kirkkaasti hyvä, nyt jäi puutteelliseksi ja ei siis olisi oikeassa kokeessa ollut asiaa maastoon.

Ei siis mitään traagista. Treeneissä on vaan tehtävä noudot ja eteenlähetys sarjana, koska nyt Dana nousee kapulasta niin paljon, että sen nuppi menee sekaisin. Tuomari suositteli myös kontaktia ennen noutoonlähetystä. Se taas oli ohjaajan moka, koska olenhan minä seitä vaatinutkin.

Tilaisuus oli avartava ja erittäin hyödyllinen. Kannattti mennä! Toisaalta vähän sääli, ettei ole videota, toisaalta.... ehkä se on ihan hyvä :)