Dataa voi huijata - tosin yleensä vain kerran.

Esimerkiksi palloa heittäessä se odottaa ja katsoo, minne pallo lähtee ennen kuin juoksee. Toisin kuin koirakaverinsa Pancho, joka arvaa minne pallo tai keppi lentää, juoksee sinne suuntaa hirveää kyytiä - ja yleensä arvaa väärin. Siksipä Dana on normaalisti meidän yhteisreissuilla se, joka saa pallot ja kepit :)

Se, miten Danaa huijasin tänään onkin sitten ihan eri juttu. Jotta tuo meidän meno oli hieman rauhallisempaa, meillä on vuoden verran ollut käytäntönä, että kun tullaan suojatien eteen tai muuten mennään tien yli, sanon seis, koira tulee sivulle perusasentoon ja sitten kun tulee lupa "yli", ylitetään tie.

Tänään iltalenkillä välähti mieleen, että kuunteleekohan se ollenkaan, mitä sanon. Meneekö se yli, vaikka sanoisin mitä. Siispä testaamaan. K-kaupan kohdalla suojatien eteen istumaan ja käsky "hyppy". Kyllä koira vähän kummissaan katsoi, että mitäköhän se emäntä oikein sepostaa, mutta otti pari varovaista askelta eteenpäin kuitenkin katsoen koko ajan silmiin että olikohan se emäntä nyt tosissaan kumminkin. Pyysin koiran takaisin ja sitten vasta mentiin yli.

Kilometri myöhemmin oman pihan nurkilla testasin uudestaan. Hahaa, enää ei mentykään halpaan! Sama homma nyt ihan viimeisellä iltapissitassuttelulla. "Hyppy", "hyvä", "istu"..... koira nakottaa vieressä, kunnes sanon yli.

Hyvä tyttö :)