Pitää nyt ihan tuoreeltaan hehkuttaa, miten loistava, ihana, mahtava *TÄHÄN KAIKKI MAHDOLLISET YLITYSSANAT* koira minulla on!

Käytiin tosiaan vajaa pari viikkoa sitten kuvauttamassa nuo lonkat ja kyynärät ja samalla otettiin epävirallinen selkäkuva ja tarkistutettiin polvet. Kuvaava lääkäri katseli kuvia ja totesi muun olevan puhtaat, paitsi oikeassa kyynärässä muutoksia, jolloin kyynärän indeksi voi olla 1 tai 2. Kennelliitto oli kirjannut lausunnon ehkä 10 minuuttia sitten. Ensin laitoin tekstiviestin kasvattajalle ja Iken ja Indiksen emännille, seuraavaksi hehkutin facebookissa ja nyt on blogin vuoro.

Danan lonkat on A/A ja kyynärät 0/0!!!

Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että nuo on parasta A-ryhmää eli ei muutoksia tai epätoivottuja muodostumia nivelissä. Terve tyttö!

Nyt saadaan sitten rymytä rauhassa. Toki ei ihan hasardia toimintaa tehdä, mutta sikäli ei ole huolta, että koira synnynnäisen epämuodostuman takia joutaisi ennenaikaiselle eläkkeelle.

Taidetaan Danskun kanssa lähteä juhlan kunniaksi lenkille :)