Tämän koiranomistajan on opeteltava lukemaan koiraansa.

Hakumetsässä sen huomasi selkeästi. Otettiin pari maalimiestä siten, että koira saa vainun ja kun se merkkaa vaistaneensa maalimiehen, laitetaan ukko hakuun. Koiraa pitää lukea, jotta tietää, onko se hajulla vai ei.

Danaa ei aivan lueta kuin avointa kirjaa. Ennemminkin kuin tienvarsimainoksia 120:n vauhdissa moottoritiellä. On hoksattava juuri oikeat jutut kerralla tai meni jo. Ja takaisin ei voi kääntyä. Eli, kun Danskun vie keskilinjalle ja sihtaa oikeaan suuntaan, on luettava korvan ja kuononsuuntaukset sekunnin murto-osissa ja lähetys oltava käytännössä samaan aikaan tai tilanne meni jo. Missasin muutaman lähetystilanteen, kun koira ehti kääntään päänsä ja kerran lähetinkin sen väärin, tosin sain myös huudettua sen pienen juoksulenkin jälkeen takaisin. Kun lähetys meni nappiin ja koira oli oikeasti samaan aikaan hajulla, maalimies löytyi samantien.

Treeniryhmän vetäjä totesi, että Danan lukeminen on tosiaan sekunninmurto-osan peliä. Se hoksaa niin monta asiaa samaan aikaan ja peräkkäin ja sen keskittyminen siirtyy niin moneen juttuun sillä vauhdilla, että meistä kukaan ei ole tarpeeksi nopea, että pysyttäisi perässä. Eli joko ohjaajasta tulee ihan järjettömän nopea sekä koiranlukutaidossaan ja refleiksessään tai koira (toivottavasti) iän myötä  vähän rauhoittuu.

Meillä on taas veri lentänyt. Suusta. Koiralta. Eilen kun oltiin metsäilemässä, se rei'itti kielensä heti ensimmäisessä kepissä ja sitä verta sitten riitti sen verran, että emännällä oli housunlahkeetkin, ja on edelleen, punaisia läiskiä täynnä. Hakumetsässä maalimies kiinnosti rotikkaa melkein enemmän kuin palkkamakkarat, kun vaatteista löytyi parempaa nuoltavaa. Huh. Tänään hakumetsässä hävisi leuasta nahka ja taisi kieli taas ottaa osumaa. Uskomaton koira. Mutta totesin, että kun hampaita on toivottava määrä ja koiraan ei koske, niin antaa palaa.