Otetaas vähän takaisin tuota edellistä.

Olin eilen maalimiehenä hakukisoissa. Luokka oli tosin alokas, joten koirilta ei suuria odoteltu. Olin aika kinkkisessä avopiilossa rinteen yläpäässä takarajalla. Kaksi ekaa koiraa ei löytänyt, molemmat juoksivat tosin aika läheltä - toiselta kuulin jopa hengityksen. Eivät kuulemma olleet irronneet kunnon pistoille, vaan kaartelivat aika lähellä keskilinjaa. Kolmas koira löysi ekana ja hienosti löysi kaikki muutkin. Kisoissa tuloksena HK1 :)

Kisan jälkeen Dana haki pari maalimiestätavalla, josta en ole mitenkään järisyttävän ylpeä. Se lähti siihen suuntaan, mihin halusin, kaarti samantien oikealle ja haahuili siellä omia aikojaan. Emännän luoksetulohuudot kaikuivat kuuroille korville. Löytyihän se maalimies, mutta ei näin. Positiivista tässä on se, että maalimiesmotivaatio on korkea ja koira ei anna minkään estää maalimiestä löytymästä. Negatiivista se, että se ei tee pistoja, ei usko, että emännän osoittamassa suunnassa on maalimies ja hallittavuus katoaa metsässä kokonaan.

Mitä sitten tästä eteenpäin? Haamuja, treeniä kentällä, luoksetuloa liinassa ja jos ei käsky tepsi, nykäisy, niin alkaa tepsiä. Ja toki perustottista. Meillä on tottis ollut nyt tämän repaleisen kesän takia ihan retuperällä ja sen huomaa. Koira alkaa vähän jo kyseenalaistamaan asioita.

Ai joo ja se ilmaisu. Se nyt ihan ole vielä kuitenkaan haudannut sitä haukkuvan koiran ajatusta. Dana pitäisi vaan saada ensin haukkumaan. Eli, joku muu kuin minä turhauttaa sen, koska se ei hauku minulle. Kokeillaan.