On vähän huono omatunto tämän blogin kanssa. Nyt talvisaikaan kun ei ole ollut paljon päivitettävää. Mutta nyt asiat taas muuttuu, kun mennään kesää kohti.

Ihan ensiksikin, meillä on treenattu ilmaisuja pitkin talvea. Irtorulla vaihdettiin marraskuussa kiintorullaan ja sitä on kanniskeltu varsin menestyksekkäästi. Rullana meillä on ruotsalainen versio, kiitos viimekesän tottiskaverin Irmelin, joka ystävällisesti lahjoitti vanhoja rullia meille. Irmelillä itsellään on haukkuvia. Oli muuten kunnia treenata kesällä ihmisen kanssa, jolla on historiaa sakemannien koulutuksesta puolen vuosisadan verran.

Viimeaikoina Dana on tosin treeneissä mennyt maalimiehelle, mutta tulomatkalla haahuillut omiaan. Se tosin paikkaa eli käy uudestaan maalimiehellä ja ottaa rullan uusiksi jahka haahuilustaan tokenee, mutta olisi suotavaa tehdä suoritus kerralla oikein. Olisikohan treeni liian helppo? No, maastokausi lähenee ja treeni vaikeutuu.

Viimeksi meillä oli pitkästä aikaa maalimies pitkällä. Oli kelkkaura, jossa ehkä noin kolmessa sadassa metrissä oli mäen kumpare, jonka takana maalimies oli. Dana irtosi hyvin, mutta jäi muutaman metrin ennen mäen lakea pyörimään eikä mennyt yli. Ei, vaikka maalimies teki haamun. Useampaan kertaan. Vasta, kun laskin pakenevan maalimiehen perään, se juoksi mäen yli. Jotkut koirat ajattelee mäkiä, ojia, teitä, hakkuuaukeita ym. luonnonesteitä alueen rajoiksi ja jäävät pyörimään. Tätä sii treenataan.

Sitten, meillä täällä uudessa paikassa on viimeaikoina ollut jännitäviä aamuja - lähinnä emännälle. Syynä siihen on naapurin ranskanbuldoggineitokainen Hertta. Rakensin syksyllä tontille aitauksen, jossa on aika iso silmäkoko, mutta niin on minulla iso koirakin. Ajattelin, että pysyy Dana pihassa. Eipä tullut mieleen, että olisi mukava, että naapurin koira pysyy ulkona. Hertta mahtuu nimittäin mennen tullen tuosta meidän aidasta läpi. Nuori ja utelias neitokainen kun tulisi mielellään tutustumaan Danaan, mutta kun Dana ei ole kaveri. Tänäkin aamuna seisoin polviani myöten hangessa, pidin Danan pannasta kiinni ja hätistelin Herttaa kauemmaksi. Omistaja huutelin kuusiaidan toisella puolella eikä Hertta korvaansa lotkauttanut. Sinkoaa kuulemma nykyisin pihalle ja meidän aidalle heti, jos ovi edes raottuu. Omistaja sanoi rakentavansa jonkun paremman aidan, jotta koira pysyy tallessa. Minuu vaan pelottaa, että Hertalle käy pahasti, jos minulla silmä välttää...

Kevättä siis odotellaan ja treenejä sovitellaan kalenteriin. Luultavasti jokailta on jotain, mutta eipä tarvitse valitella vapaa-ajanongelmia.