Tänään tokottiin varsin menestyksekkäästi - ainakin omasta mielestäni. Toki se oli semmoista pentumaista tohellusta ja touhua ja keskittyminen oli hamsterin luokkaa, mutta ensimmäistä kertaa oikeasti tuntui siltä, että hei, meistähän saattaa tulla jotain. Toki osansa tähän hypeen oli tosi mukavalla ja innostavalla ohjaajalla, jonka ohjauksessa näitä onnistumisen tunteita tuli. Dana  menee napsakasti maahan (ainakin istumasta) ja malttaa olla maassa jonkin aikaa - ainakin jos kuonon edessä on makupala odottamassa. Myöskään luoksetulo ei koskaan ole ollut ongelma. Isompi ongelma lilenee se sumutorvi, joka Danasta tulee, kun se jää jonkun toisen hoiviin ja minä kävelen pois päin :D Tosin se tietää, että vasta kun hiljenee saa palkan, mikä tässä tapauksessa on se, että saa juosta luokse ja sitten vähän leikitään :)

Ja mikä parasta, ritiläportaat on nyt selätetty! Ollaan harjoiteltu erilaisilla ritiläalustoilla aina kun on tullut vastaan sopivia. Tänään ajattelin tokon jälkeen, että käydään nyt siellä kokeilemassa, kun kerran siellä päin ollaan ja mitään muuta ohjelmaa ei ole. Ja niinhän se Dana kiipesi perässä! Ajattelin ensin, että mennään puoleen väliin, mutta niin se tassu vain haparoiden nousi ylöspäin - pienen huudon kera tosin :) Alastulokin oli melko hallittua, tosin se pyrkii loikkaamaan viimeiset rappuset, mutta ei hätää, tätä harjoitellaan vielä lisää.