Emäntä meni harrastamaan pääkaupunkiseudulle ja Danskulle tuli koirahoitaja kotiin.

Ei 4H:n tyttöjä, vaan naapurin täysi-ikäinen jälkikasvu. Ne 4H:n tytöt, jotka vahti Danskua ihan ihan pentuna on itsekin aika pentuja. Semmoisia kapoisia rimpuloita ehkä 14 vuotiaita max. Eihän ne tolle pedolle pärjää. Tämä nyt viikonloppunakin ollut koirahoitaja on joskus haaveillut sakemannista, mutta taisi haaveet hieman karista, kun sakemanni olikin astetta aktiivisempi kuin perheen saksanseisoja. On kuulemma käytettävissä toistekin - jonkin ajan päästä :) Roudaan sitten koiran Tassuparkkiin seuraavana aktiiviviikonkoppuna.

Dana oli käyttäytynyt ihan nätisti, mutta oli lähtenyt litomaan naapurin pihasta orapihlaja-aidan läpi. Mitä beagle ensin, sitä sakemanni perässä. Hoitaja oli päästänyt koirat yöllä pissille ja olivat painuneet samantien livohkaan. Olipa sitten metsästänyt kolmen aikaan aamuyöllä sakemannia, jonka mielestä se hippaleikki oli jännää :D

Suosittelin naapurillekin aidankorottamista :D