Juoksu kestää ja kestää.

Vajaat kolme viikkoa Dana tiputteli aika pieniä määriä. Se osasi pitää itsensä siistinä ja oikeastaan ainut, mistä näki että juoksu on, oli lumessa pissakyykyn jälkeen olleet punaiset tiplut. Maanantaina tilanne muuttui. Nyt meillä on teurastamomeininki. Dana saattaa olla jonkin aikaa ihan siisti ja sitten siltä purskahtaa peräpäästä enemmän tippoja kerralla.. Lattia on punaisena ja koira ei jaksa imuroida enää kaikkia jälkiään talteen. Sitä on nyt viisi päivää takana, juoksua yhteensä noin kolme ja puoli viikkoa. Koira ei haise mitenkään erikoisemmin, joten en usko sen olevan mitään vaarallista.

Danan sisko Cara juoksi neljä viikkoa, joten siihen aikamääreeseen on vielä muutamia päivä aikaa. Mitenköhän muut siskot lienee? Kulkeekohan tämä suvussa? En ole pitänyt Danalla pöksyjä, kun toivon sen oppivan pitämään itsensä kunnnolla puhtaana ja toisekseen, meillä ei ole lattialla mattoja, mitkä saattaisivat sotkeentua (koska olen todennut, että imrointi on sata kertaa mukavampaa, kun ei ole mattoja haittana). Muovipinnalta on helppo pyyhkiä roiskeet pois. Mutta katsellaan nyt mihin tämä vie.

SItten asiasta kolmanteen. Huomasin ilokseni, että meillä on aika paljon lukijoita! Laskuri on laitettu kesäkuussa ja siinä on jo reilusti yli 500 mittarissa. Toki laskuri laskee vain eri käyntejä, mutta silti. Blogi oli alunperin tarkoitettu lähinnä kasvattajan ja Danan emän emännän uteliaisuuden tyydyttämiseksi, koska on helpompi kertoa kuulumisia näin kuin soitella jokaiselle erikseen. Mutta on teitä muitakin. Kiitoksia mielenkiinnosta!!!