Kolme kuukautta mittarissa.

Dana alkaa selvästi jättämään ne suloisimman pentupyöryläajat taakse ja honkkeliuden merkkejä alkaa näkyä. Korvat eivät vielä luupota, mutta jalat kasvavat pituutta, koordinaatio on villeimissä riehumisleikeissä hieman hakusessa ja se alkaa tehdä isojen tyttöjen juttuja. Esimerkiksi Dana ei tykkää, että nostan sen autosta alas, vaan hänen korkeutensa haluaa hypätä itse. On siis aika hakea varaosakaupasta suojateippi takapuskurin ylälaitaan. Dana ei ihan vielä vauhdittomana jaksa hypätä autoon, mutta kun pukkaan takajaloista vauhtia, sinne noustaan kyllä mielellään.

Mitä uutta noiden lisäksi osataan... No, maahan meno menee aika näpsäkästi, tosin herkku pitää vielä laittaa lattianrajaan ja jos on liikaa energiaa, takamus tuppaa nousemaan ylös, vaikka etujalat olisivatkin maassa. Mutta muutaman päivän harjoittelulla sanoisin, että ihan hienosti. Sohvalle on edelleen hirveä hinku. Jostain syystä kotona pidetyt säännöt eivät päde töissä. Tarpeet tehdään sanomalehdelle, vaikka ahkerasti ulkona käydäänkin ja sohvalle hypätään surutta, oli siinä ihmisiä tai ei :D Tastausta testausta.