Päätin blogia aloittaessani, etten väistele ikäviäkään asioita. Tämä blogi ei tule olemaan vain perhostenlentoa ja ruusuntuoksuja. Tästä voi varmaan jo vähän päätellä, ettei meidän elo mene kuin Strömsössä.

Dana pisteli lauantaina pataan parasta kaveriaan. Sosiaalistumisyrityksistä huolimatta, Dana ei pentuajasta kasvettuaan ole oikein tullut toimeen muiden koirien kanssa. Ainoat kaverit ovat olleet Pancho-saksanseisoja ja Aatu-beagle. Vähissä ovat kaverit. Nyt, kun Pancho muutti Juukaan, on ollut enää Aatu. Sekin ystävyys on nyt koetuksella.

Aatu oli meillä hoidossa lauantaina. Ihan ok. Koirat ovat tunteneet toisensa pennusta saakka ja telmineet keskenään. Semmoista temuamista ja remuamistahan se on ollut, mutta ihan toverillisessa hengessä. Aatu kun tuli meille aamupäivästä, koirat ottivat matsia ensin pihalla. Juoksivat ympyrää ja välillä painivat. Painoluokka ei tosin aivan satu samoihin, mutta eipä se ole haitannut.

Kaverukset?

Lähdettiin sitten Aatun ja Danan kanssa kävelylle. Ulkona oli melkein 30 pakkasta, joten odotettavissa oli vain muutaman kilometrin verran pakkashuvia. Aatulla hajosi hihna heti alkumatkasta ja tietäähän sen, mitä riistaviettiselle tapahtuu, kun se pääsee irti - se ottaa ritolat. Danan kanssa seurasimme jälkiä, kunnes ne menivät umpihankeen. Sinne oli ihan turha ihmisen ja sakemannin yrittää. Niimpä raitilla nähtiin nainen ja sakemanni kävelemässä edestakaisin huutelemassa Aatua ja makupalaa.

Aikanaan Aatu ilmaantui tielle samasta kohtaa kuin mihin se oli kadonnut. Minäpä sitten houkuttelemaan sitä luokse. Danan kanssa se ei onnistunut, joten koira oli pakko laittaa valotolppaan kiinni. Tämä saattoi olla suurin virheeni. Kävelin muutaman metrin sivuun, niin Dana aloitti hirveän mesoamisen ja riehumisen. Houkuttelin Aatua rapistelemalla (puhdasta) kakkapussia kädessäni ja se hölmö luuli, että siellä on oikeasti jotain hyvää. Sain koiran kiinni ja ajattelin laittaa beaglen kiinni Danan hihnan toiseen päähän, kun sielläkin oli linkku. Toinen virhe. Olisi pitänyt käyttää sitä hajallista hihnaa.

Menin Danan luokse kaikkinen Aatuineni ja siitäpä se sitten alkoi. Dana kiepahti jotenkin jaloissani ja iski hampaansa beagleen. En voinut laskea Aatusta irti, koska se olisi lähtenyt samantien, joten olin tiukassa paketissa raivoavan sakemannin kanssa, talutushihna kaksi kertaa jalan ympärillä, toisessa kädessä vertavaluva beagle ja toisessa roikotin sakemannia korvasta, karjuen "irti". Onneksi lähipihasta tuli huolestunut koiraihminen kyselemään, voiko auttaa. Poistin beaglen yhtälöstä lykkäämällä sen naiselle ja aloin selvittämään pakettia. Tsekkasin Aatun vammat, koska verta tuli jonkun verran ja totesin, ettei mitään vakavaa. Muutama reikä ja nekin oli menossa umpeen. Pakkasesta on joskus hyötyäkin. Päästä vaan tulee ihan kohtalaisesti punaista ja se näyttää pahalta.

Ystävällinen nainen talutti Aatun meille. Telkesin Danan sisäportin toiselle puolelle, Aatu jäin minun kanssani toiselle. Naiselle täräytin käteen pari yksittäispakattua koiraherkkua, kun ei ollut muutakaan vaivanpalkaksi antaa. Hänellä kun oli takkikin veressä. Sanoi tosin ettei se haittaa, kun on metsätakki. Pyyhin Aatusta isoimmat pintaveret pois ja jätin sen lepäämään peiton alle. Parka oli kohtalaisen shokissa. Kolmen tunnin jäähy ja portti auki koirien väliltä - rauha maassa. Aatu tosin ei ollut leikkituulella. Käytiin pienellä iltakävelyllä vielä ja ei mitään ongelmia. Aatu tosin tarvitsi kunnon yöunet järkytyksestä toipumiseen. Onneksi Aatun isäntä on järkevä tyyppi ja totesi että koska isompaa ei käynyt niin tämä lienee ihan terveellistä beaglen ylisuurelle egolle.

Nyt on pari vuorokautta mennyt pohdiskellessa, mikä meni vikaan. Se, että Aatu karkasi saattoi olla yksi syy. Paimenkoirilla on kuulemma taipumusta pistää karkulainen järjestykseen. Suurinosa tekee sen mesoamalla, mutta Dana on aina ollut enemmän toiminnan mimmejä. Ehkä Dana ei vaan hallitse voimakäyttöään. Se, että laitoin Danan lyhtytolppaan kiinni. Jostain syystä sen maailma pysähtyy, jos meidän tiet erkanee ja se on hihnassa. Ei väliä, vaikka olisin ihan lähellä tai hihnan päässä olisi sen suosikki-ihminen. Ei auta. Mammaa odotetaan takaisin. Toisaalta Dana on tehnyt petiä ja inissyt sekä nylkyttänyt petiään => valeraskaus tuloillaan eli hormonit hyrräilee omia aikojaan. Ehkä tapahtunut oli vain monen summa.

Se vaan huomattiin taas, että Danasta ei luultavasti koskaan tule niin varmaa tapausta ettei se tilaisuuden saadessaan ampaisisi toisen koiran kimppuun. Kisoja varten harjoitellaan sitä, että kaveri ei tarvitse olla, mutta sietää pitää. Ja tottis pitää saada niin varmaksi, ettei se lähde. Että se käsky menee perille vaikka koiran aivot olisi menneet standby-tilaan ja silmissä olisi mustennut. Siihen on pitkä tie. Voi olla, että sitä ei saavuteta koskaan, mutta yritystä on.