Edellisestä päivityksessä taitaa olla parisen viikkoa. Nytkään ei ole maata mullistavaa tapahtunut oikeastaan. Viime päivät ollaan muuten pidetty matalaa profiilia, koska emäntä sairastaa. Kunnon lenssu pistää matalaksi kätevämmänkin emännän. Tänään Dana aivasteli varmaan solidaarisuudesta :) Todella toivon, ettei nämä ihmisten lenssut tartu koiruuksiin.

Torstaina, kun oli taudin toinen päivä, havaitsin mielenkiintoisen seikan. Ääni oli emännältä poissa, mutta silti piti kävelylle lähteä. Kuinka ollakaan, lenkit on pidetty nyt minimissä, mutta ulkona luonnollisesti käydään. Havaitsin, että Dana lukee kehonkieltä. Äänikäskyjä ei voinut antaa, joten eleillä oli pakko pelata. Dana osaa muutamia käsimerkkejä kuten istuminen eteen ja sivullemeno, mutta nyt se jäi katsomaan, mitä seuraavaksi tehdään. Toki hommaa helpotti se, että kuljetaan samaa reittiä ainakin kerran, jos ei kahdesti päivässä, mutta kumminkin. Toiseksi, Dana selkeästi ymmärtää, ettei kaikki ole ihan ok. Se ei kinua pihalle ihan niin ahkeraan kuin normaalisti ja on muutenkin tyytyväinen vähempään. Tosn tänään oltiin ekaa kertaa vähän pidemmällä kävelyllä, kun emännän piti saada kaupasta lisää mustaviinimarjamehua. Dana jaksoi olla kohtuu nätisti koko kilometrin verran kauipalle, mutta ilmeisesti ulkopuolella odottelu ja viime päivien vähempi liikunta kuumensi sitä liikaa, koska sitten se antoi palaa. Välilllä unohtui opit autojen ohittamisesta ja osansa olisivat saaneet niin mopoilijat, pyöräilijät kuin yksi poloinen juoksijakin. Huh. Alkaa tulla mitta täyteen koiralla kohta. Pitäisi parantua aika pikaseen, niin päästään normaaliin päiväjärjestykseen.

Jaa, mihin tuo otsikko viittaa? No siihen, että me ollaan löydetty nami, jonka kanssa treenit onnistunee kentälläkin. Kiitos Virvelle reseptistä! Se on sellainen itsepaistettava malli, johon tulee mm. jauhelihaa ja naudan mahaa. Sössätään sekaisin, sotku pellille, uuniin ja kuutioiksi ja osa pakkaseen tulevaa käyttöä varten. Sotku on muuten huomattavan paljon herkullisemman tuoksuista raakana kuin kypsänä. Ehkä paistetun mahan aromi ei ole ihmisnenään ihan ne suloisin mahdollinen.

Testailin nameja hieman koulutuskentän ulkopuolella. Dana on nimittäin ihan pennusta saakka ollut tosi arka tassuistaan ja kynsien leikkaaminen on ollut työn ja tuskan takana. Kerran tai pari on luiskahtanut hiukan turhan syvälle ja nykyäänhän jo kynsileikkurin näyttäminen pistää koiran väistämään. Ei ole sellaista herkkua keksittykään, minkä avulla saisi osoittaa kynsileikkurilla edes tassuun päin. Ostin lemmikkikaupasta sellaisen kynsienhiontahärvelin. Siinä on hiekkapaperia pyörivässä rullassa ja rullan suojuksessa on kynnenmentävä kolo. Idea on siinä, että kynttä hiotaan hiukan kerrallaan ja vahinkoja ei pitäisi päästä sattumaan. Tähän mennessä olen saanut kosketettua käynnissä olevalla härvelillä tassua jo muutaman sekunnin. En kuitenkaan ihan vielä ole hionut kynsiä. Ja palkka tulee tietysti joka kerran, kun tassuun kosketaan. Hiljaa hyvää tulee.

Toinen nami, millä nyt sitten koulutetaan on kana. Kävin viikolla Prismassa ja bongasin halvennetulla hinnalla naturelleja rintafileitä. Yep, meillä koira saa fileitä :D Suurin syy luksusruokaan on se, että naturellia kanaa on tosi harvoin tarjolla. Ainakaan pienemmissä kaupoissa, kuten meillä kylällä. Ja silloinkaan kun sitä löytyy, en viitsi ostaa täydellä hinnalla. Joten ei muuta kun pannulle ja palasiksi. Hyvin näytti maistuvan, kun seuraamista sisällä treenattiin.