Pitäisiköhän meidän Danskun kanssa muuttaa pohjoisnavalle?

Se on uskomatonta, miten pienen(?) koiran elämään mahtuu riemua, kunhan vaan on lunta! Sitä myllätään ja siinä tarvotaan (vaikka vieressä olisi aurattu katu), sitä syödään hyvällä ruokahalulla ja sinne "kadotetaan" tavaraa. Danan lempiajanviete lenkillä on ottaa jostain matkan varrelta mukaan lumikokkare. Jos kokkare on iso sitä pienennetään raivoisalla raapimisella ja joskus jopa vähän komennetaan. Sitten kun kokkare pysyy suussa, sen kanssa hypätään hankeen ja "ohos!" hävisi! Sitten pitää vimmalla kaivaa niin että lumi pöllyää, kunnes kokkare löytyy, se pudottaa sen viereensä ja katos kummaa - taas hävisi. Tätä jatketaan sitten niin pitkään kuin emäntä viitsii odotella - poikkeustilanteita lukuunottamatta raahaan koiran eteenpäin. Ohikulkijat poikkeuksetta kysyvät "mitä siellä on?" Ja niiden ilmeet ovat hieman oudoksuvat, kun vastaus on "lunta"...

Meillä aloiteltiin reilu viikko sitten jääkausi. Täytyy myöntää ettei ihan kokonaan ole pystytty "nollaamaan", koska emännällä tuppaa lipsumaan muutamissa jokapäiväisissä jutuissa. Muutamaa jääkausitellutta kaveria konsultoituani, tulin siihen tulokseen, että ne saa jäädä, kaikki muu pois. Ja kas, kyllähän niitä korvia on alkanut löytyä. Enemmän kuin ennen. Tosin ulkosalla se narunpäässäkulkija on edelleen enemmän tai vähemmän lähinnä hidaste, mutta ehkä tämä tästä. Ajattelin pitää sen täydet 3 viikkoa ja purkaa sen pikkuhiljaa jollekin tasolle. Voi olla, että tuon nuoren koiran kanssa joutuu pitämään tietyn kylmän etäisyyden vielä jonkin aikaa.

Päivät alkavat pitenemään. Nyt on valoisaa kun Dansku jää päiväksi yksin ja valoa riittää vielä illallekin. Pakkaslenkit auringonpaisteessa ovat ihania!