Ohos, meinasi hujahtaa koko toukokuu varkain ohi ilman päivityksiä. Korjataan tilanne.

Meillä on nyt laitettu kesän treeniaikataulua kuosiin - tosin kaikki lajit eivät ole vielä alkaneet. Hakua ja tottista on touhuttu kovasti. Haussa tosiaan jätin kiintorullan pois ja ollaan tehty irtorullatreenejä kenttäolosuhteissa ja maastossa pelkkiä pistoja suoralla palkalla. Mallikkaasti touhuaa.

Tottiksessa olen yrittänyt jääviä kovasti ja Dana on käskyn (maahan tai istu) kuullessaan jäänyt seisomaan ja sitä on joutunut vähän appari avittamaan. No, eilen oltiin kentällä ja hinkkasin ensin seuraamista ja lähinnä käännöksi, kun ajattelin kokeeksi kokeilal jääviä. Danapa sitten teki ne, kuin olisi aina osannut. Alan epäilemään, että se vedättää minua suurimman osan aikaa. Että se osaa enemmän kuin tunnustaa....

Joka tapauksessa treenaaminen on kivaa ja treenikaverit mukavia. Pitää sitä vanhoilla tienoillakin kesällä käydä, jotta saa tatsin pysymään :)

Hehkutan nyt vielä tuota tuoksukoiraa, kun se on minulle vieläkin vähän uutta. Outoa, kun koira ei haise...no, koiralle, vaan kukkasille. Käytin Danskua tänään ekan kerran uimassa ja kun käveltiin kotiin, sen perässä kulki kukkaistuoksuvana. Voisin kuvitella, että jos se olisi piirretty sarjakuvaksi, vana olisi ollut violetti ja aaltoileva :)