Joskus sitä tulee ihan normielossakin mukavia hetkiä. Sellaisia erikoisia.

Kuten tuolla aiemmin olen kertonutkin, meillä pistettiin taas palkkapaikkaa vähän uusiksi. Tämä siis tarkoitti sitä, että sekä emännällä että koiralla oli vähän taas totuttelemista. Viikolla treeneissä ei mennyt ihan putkeen seuraaminen ja eipä se ihan aina voi mennäkään. Lauantaina sitten vepen kuivaharkkatreenien aikaan tehtiin myös vähän tottista ja sehän meni mainiosti. Tähän liittyvä huvitusosuus oli, kun mentiin sen jälkeen taasen jäälle putsaamaan tassuja, kenkiä ja housunlahkeita (koska hallissa on kivituhkapohja ja se sotkee hirveästi). Ostin nimittäin viikolla sellaisen kovan juuttirullapatukan, missä on lenkki molemmissa päissä, ajatuksena että opetellaan vähän taistelemaan. Temusin jäällä Danan kanssa ja välillä taisteltiin sillä patukalla. Läksin sitten kävelemään pikkuhiljaa autolle, niin mitä tekee Dana? Tarjoaa seuraamista (hienoa sellaista), että josko patukkaleikki jatkuisi :D Eihän sitä siitä voinut suoraan plakata, kun ei ollut käskyäkään päällä, mutta korjasin tilanteen nopeasti. hieno tyttö!

Tässä kuva jäältä. Huomioliivi on sen takia, että jos koira putoaa avantoon, ompi ainakin jotain, mistä nostaa ylös.

Erityisen ylpeä olen myös siitä, että illalla samaisen järven jään rannalla eräällä mökillä oli tuttuja, joten kävimme samoin tein moikkaamassa heitä. Siellä pumpattiin vettä avannosta, lämmitettiin saunaa, juteltiin ym. mitä nyt möksällä poppoo tekee. Dana osallistui ihan kaikkeen. Siinä vaiheessa, kun se oli erityisen kiinnostunut halkojen hakkaamisesta (halot = keppejä = pureksittavaa), huikkasin sen pois. Mutta tosi hyvin toimi useamman ihmisen ryhmässä. Oli vaan tosi kiinnostunut kaikesta. ihan kaikesta. Jos ihmisten toiminta pysähtyi, se alkoi kaivelemaan lunta ja karsimaan rantapusikkoa.

Sattui meille myös pieni vahinkokin viikolla. Tai ei se ehkä varsinaisesti meidän vahinko ollut, mutta aineksia katastrofiin oli. Juttelin eräänä iltana iltalenkin aikaan yhden toisen koiranomistajan kanssa. Turvallisuussyistä olimme sijoittautuneet toinen toiselle puolelle tietä, toinen toiselle. Täällä pikkukaduilla kun ei ole jalkakäytäviä, joten välimatkaa oli ehkä semmoiset 5-7 metriä. Siinä jutellessamme, molemmat bongasivat lähitalon pihassa kaksi nuorta tyttöä, joilla oli musta ja valkoinen koira. Eipä siinä sen kummempaa, juttu jatkui, kunnes kuulin, kun toinen tytöistä huudahti jotain ja seuraavaksi tajusin, että meitä kohti juoksee ärisevä ja hampaita näyttävä fifi. Joku bichon frise ei-näyttelykarvassa. Ja mitä tekee pikkukoira? Juoksee suoraan Danan syliin. Ei edes jäänyt räkyttämään siihen vähän matkan päähän, niin kuin nuo pienet monasti tekevät. No, Dansku tietysti avasi leukansa ja nappasi fifiä niskasta kiinni. Onneksi sen fifin omistaja juoksi saman tien paikalle, otti koirastaan kiinni, joka huusi siinä vaiheessa vähän, mutta se taisi olla enemmän kuristumassa kaulapantaansa. Sain Danan irrotettua onneksi suht helposti ja järkyttynyt fifinomistaja vei koiransa pois. Varmistin jutukaveriltani, että kai minulla on todistaja siitä, että koira oli kiinni, jos tuosta tilanteesta tulee jotain. Kohta fifinomistaja tulee takaisin kyselemään, että kävikö Danalle kuin? Sisäisesti hymyillen, kehotin häntä varmistamaan jatkossa että oma koira on kiinni ja tarkistamaan reiät. Ei kuulemma ollut, joten taisi panta sattua hanpaiden väliin. Huh. Säikähdyksellä selvittiin.

Mutta niin sitä vaan sattuu ja tapahtuu. Danan kanssa harjoitellaan edelleen muiden koirien ohittamista ja se alkaa mennä kohta ihan hienosti. Nämä fifit vaan juoksee suoraan suuhun ja se hieman haittaa harjoittelua.